Sunday, February 13, 2005

Herääminen

Hiekkaranta. Palava laiva karilla. Neljä valkeaan pukeutunutta hahmoa herää rannalla, katsellen ympärilleen, itseään. Yhden iho on sinertävä, yhdellä on outoja piirtoja otsassaan, yhdellä käsissään. Vaatteet ovat märät ja kylmä tuuli puhalsi, tehden olon epämukavaksi. Rannalla oli myös aseistettu ruumis, jolta yksi hahmoista nosti käteensä miekan. He olivat nuoria, kenties 14-kesäisiä, kenties 15.

Samassa rannalle saapui muita, Mamos, Ferras ja Alexia läheisestä Filslahden kylästä. He olivat nähneet savupatsaan ja tulleet katsomaan tilannetta. Kohdatessaan nuoret Mamos lähti viemään heitä kylään, sillä he tarvitsisivat uudet vaatteet ja pian, Ferras ja Alexia jäivät rannalle etsimään muita selviytyjiä, joita ei kuitenkaan löytynyt. Selvinneitä elintarvikkeita kuitenkin löytyi ja nämä vietiin kylään.

Kylässä uudet tulokkaat annettiin leskirouva Miminan hoiviin, joka nimesi nuoret tyttärensä Mimman ja miehensä Ummarin mukaan. Sini-ihoinen sai nimekseen Sininen ja miekkaa kantava nuorukainen sanoi nimekseen Brim ja väitti muistavansa enemmän kuin muut, mutta hänen tarinansa ontui hieman. Heille annetiin vaatteet ja ruokaa, jonka jälkeen nuoret nukahtivat.

Muita selviytyneitä ei rannalla uudestaan käydessä löytynyt,

Seuraavana aamuna Alexia johdatti tulokkaita tutustumaan kylään. He tapasivat kylänvanhimman ja metsän erakon, Maerin, joka kertoi kaikenlaista, etenkin Sinisestä, joka paljastui Kesiiriksi, noitakansan jäseneksi, joka asuu kaukana idässä. Paljastui myös, että Sininen tosiaan on noita, vaikkakin vielä harjaantumaton. Muiltakin, Brimiltä että Siniseltä, paljastui piirtoja. Mimman ja Ummarin piirrot olivat näkyvillä, Mimman otsassa ja Ummarin käsissä. Maer Erakko lähti kuitenkin nopeasti nähtyään hahmojen hallussa olevan sinettisormuksen. Hän palasi vasta noin viikkoa myöhemmin ja kieltäytyi kertomasta tarkemmin oikeastaan mistään.

Kaksi viikkoa kului ja nuoria alkoi houkuttaa päästä pois kylästä Falsterniin, saaren suurimpaan kaupunkiin, josta voisi ehkä selvitä enemmän. Kylänvanhin on kuitenkin sitä mieltä ettei kiirettä ole ja lupaa että asiasta päätetään kyläkokouksessa. Kyläkokouksessa kuitenkin kylän miehet toteavat että asia malttaa odottaa kevääseen ja ottavatpa vielä talteen Brimin miekankin, mikä asettaa nuorten mieleen ajatuksen lähteä salaa ja luvatta.

Kyläkokousyönä, muiden nukkuessa ja nuorten hiipiessä hakemaan tavaroita, näkyy merellä liikettä, kolme venettä liikkui kohti kylää. Mielenkiinnosta, jäivät rannalle lähteneet hahmot katsomaan. Kuitenkin lähtiessään liikkeelle aiheuttivat metelin mikä kiinnitti tulijoiden huomion. Kaksi näistä loikkasi veden pintaa pitkin hyppien heidän sijaintiaan kohden, kaksi muuta kulki rantaa pitkin. Sininen, Mimma ja Ummar, jotka olivat olleet rannassa, hajaantuivat. Mimma piiloutui pensaisiin, Sininen lähti juoksemaan pakoon ja Ummar kiinnitti huomion huutamalla hälyytystä.

Muut rannalla olevat tulijat alkoivat systemaattisesti haravoida kylää ja polttaa sitä. Mennen eri reittejä, nuoret pakenivat metsiin ja lopulta päätyivät yhteen tielle etelään ja Falsterniin. Päivän he nukkuivat, jatkaen taas iltapäivällä matkaa, saapuen yöllä seuraavaan kylään, Mäenrinteeseen ja sen majataloon, Idän Aurinkoon. Täällä heille annettiin yösija ja ruokaa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home